Kun Mikkâl Morottaja aloitti räppäämisen 15-vuotiaana, hänellä ei ollut suunnitelmaa pelastaa kieltä. Hän halusi vain tehdä musiikkia.
– En osannut soittaa mitään instrumenttia enkä laulaa. Siksi aloin räpätä, hän kertoo.
Aluksi hän räppäsi suomeksi. Myöhemmin hän siirtyi äidinkieleensä, inarinsaameen.
– Inarinsaame tuntui luontevammalta. Alussa tein musiikkia vain itseäni varten, ja inarinsaame oli kieli, jota minun oli kaikkein luontevinta käyttää. En ole koskaan ajatellut, että minun pitäisi räpätä englanniksi.
Vain neljä nuorta puhujaa
Mikkâl syntyi Inarissa 24. joulukuuta 1984 ja varttui kahden vanhemman veljen kanssa. Kotona puhuttiin inarinsaamea, mutta perheen ulkopuolella hän kuuli sitä nuorten keskuudessa vain harvoin.
– Kun vartuin, inarinsaame oli vanhojen ihmisten kieli. Nuorista sitä puhuivat oikeastaan vain minä, kaksi veljeäni ja yksi muu henkilö.
”En ole koskaan kokenut, että kielen säilyttäminen olisi minun tehtäväni. Olen saanut tehdä omat valintani vapaasti.”
Mikkâl Morottaja
Ei ulkopuolelta asetettua vastuuta
Siitä huolimatta hän ei koskaan kokenut, että vastuu kielen pelastamisesta olisi asetettu hänen harteilleen. Hän ei tuntenut velvollisuutta ryhtyä kieliaktivistiksi tai kulttuuriperinnön kantajaksi.
– En ole koskaan kokenut, että kielen säilyttäminen olisi minun tehtäväni. Olen saanut tehdä omat valintani vapaasti. Se on mielestäni ollut erittäin myönteistä. Minun ei tarvinnut kantaa sitä raskasta taakkaa.
Silti hänestä tuli kulttuuriperinnön kantaja. Amocina Mikkâlistä tuli ensimmäinen artisti, joka julkaisi rapmusiikkia inarinsaameksi. Hänen taiteilijanimensä on lyhenne sanoista ”Aanaar Master of Ceremony”. Aanaar on Inarin inarinsaamenkielinen nimi. Samalla nimi leikittelee sanalla ”amok”, mikä sopii hänen musiikkinsa synkkään ja tinkimättömään maailmaan.
Innoittajana saksalainen industrial metal
Teini-ikäisenä hän sai vaikutteita saksalaiselta Rammstein-yhtyeeltä. Hän ei ymmärtänyt sanoituksia, mutta yhtyeen rytmit, ilmaisu ja sitä ympäröivä salaperäisyys kiehtoivat häntä. Ne auttoivat muovaamaan hänen alter egoaan Amocia.
– En ymmärtänyt, mistä he lauloivat, mutta pidin rytmeistä, ilmaisusta ja koko yhtyettä ympäröivästä mystiikasta. Se innoitti minua luomaan Amocin.
Hänen esikoisalbuminsa Amok-Kaččâm julkaistiin vuonna 2007. Synkkiä kertomuksia, kauhua, fantasiaa ja saamelaista mytologiaa sisältävän musiikin kautta Amoc toi vain muutaman sadan ihmisen puhuman kielen moderniin ja kansainväliseen musiikkityyliin.
Hän osoitti, ettei inarinsaame ole vain kieli, jolla kerrotaan menneisyydestä. Se voi olla myös iskevää, leikkisää, synkkää ja modernia. Se voi kantaa raskaita rytmejä, voimakkaita tunteita ja täysin uusia tarinoita.
Tärkeä pala kokonaisuutta
Vasta myöhemmin hän ymmärsi, että musiikki oli tehnyt hänestä myös kielen ja kulttuurin kantajan.
– Nuorena en ajatellut tekeväni musiikkia säilyttääkseni kielen. Halusin vain tehdä musiikkia kielellä, joka tuntui minulle luontevalta. Ajan myötä olen ymmärtänyt, että minusta on tullut myös kulttuuriperinnön kantaja. Niin vain kävi. Nyt toivon, että yhä useammat alkavat käyttää inarinsaamea musiikissa, elokuvissa ja muissa populaarikulttuurin muodoissa.
Kun uhanalainen kieli saa paikan populaarikulttuurissa, tapahtuu jotain tärkeää. Kieltä ei ainoastaan säilytetä. Sitä käytetään. Se saa elää nykyhetkessä ja tulla osaksi tulevaisuutta.
Kieli on edelleen vakavasti uhanalainen, ja sillä on vain muutamia satoja puhujia. Viimeaikainen kehitys antaa kuitenkin aihetta toivoon.
– Nyt lasten ja nuorten voi kuulla puhuvan inarinsaamea. Uskon, että tämä kehitys johtuu osittain siitä, että ihmiset ovat ymmärtäneet, että kieltä on yksinkertaisesti käytettävä. Sitä täytyy puhua, vaikka välillä joutuisikin käyttämään suomen- tai englanninkielisiä sanoja.
Musiikin tekemisen ohella Mikkâl työskentelee toimittajana Yle Sápmissa. Olipa hän mikrofonin ääressä toimittajana tai Amocina, kyse on lopulta samasta asiasta: tarinoiden kertomisesta.
Amocin tavoitteena ei koskaan ollut pelastaa inarinsaamea. Hän vain päätti käyttää sitä.
